En tiedä, missä vaiheessa tajusin rakastuneeni Gdańskiin.
Luulen sen tapahtuneen ennen joulua, jonain iltana palatessani asemanseudulta läpi vanhankaupungin kohti Akatemian asuntolaa. Lienenkö ollut Sopotissa tai Wrzeszczissä juhlimassa, tai Zaspassa Léon luona. Sinikeltainen lähijuna kovine penkkeineen, puolankielinen puhe josta silloin tavoitti joitain sanoja, ja johon myöhemmin saattoi tuurilla päästä käsiksi vain oikein kovasti keskittymällä, vaunujen narske ja graffitit. Hiljainen asema, kauas lähiöihin kiitävät yöbussit, ja asematunnelin huopiin kääriytynyt viiksekäs kukkamyyjänainen, liekö hän ollut vailla kotia kököttäessään siellä keskellä yötä, vahva rasvan tuoksu tunnelin voileipägrillistä. Autiot suorat kadut antavat tilaa, ohi Madisonin kauppakeskuksen ja pyhän Katariinan kirkon, jonka tornia korjattiin yli puolet vuodesta, mikä symbolinen merkitys sille tulikaan. Kenties vaihtoehtoisesti reittini kulki ohi Stare Miaston, tuhoutuneeksi jätetyn “oikean” vanhankaupungin säilyneen raatihuoneen ohi, jonka kellarissa tuli punottua Erasmus-verkkoja syksyllä harva se viikko, kunnes kaikki tuntuivat kadonneet Politechnikan asuntoloihin tai Przymorzen yliopistokampukselle, jättäen jälkeensä tyhjyyden Akatemian lähes isolaattivaihto-oppilaalle. Wielki Młyn ja monet muut rakennukset viistoine kattoineen ja punaisine tiilineen esimakuna jo tien toisella puolella siintävästä keskikaupungista, eli siitä, mitä ulkomaankielillä Vanhaksikaupungiksi kutsutaan: ohi muurinjäännöksen, Jacek-tornin ja kauppahallin sekä ulkoa petollisen vaatimattoman Nikolauksenkirkon; punatiilisyys jatkuu, kapeat talot kylki kyljessä rakennettu täsmälleen niin kuin ne ennen sotaa olivat Danzigin aikoina, seiniin kuvia maalattuina, katonharjat huoliteltuina, sadevesirännit naamioitu hirviöiden päiksi. Pienet portaat talojen oville, kauppoja ja putiikkeja, salaiset tyhjät sisäpihat, joissa liike lakkaa. Piwna kaikkine ravintoloineen, kahviloineen ja baareineen oli monelta suhteen vielä näkemättä vuoden ollessa lopuillaan, edes Vanhankaupungin yhtä katua en saanut tuntea taskujaan myöten. Kos ja kaikki ne ateriat Akatemian uusien tuttujen, pariskuntien ja hyvien ystävien kanssa, aina alamäen alkaessa eräästä kohtalokkaasta huhtikuun alun sunnuntaista ja illastuksen päättyessä lopullisesti yhdessä arki-iltojen tarjousten kanssa turistisesongin alettua vapun jälkeen. Żurekia onton leivän sisällä ehdin sentään maistaa. Mariankirkon ohitus. Se hallitsee kaupunkia olemuksellaan heittäytyen kaksinkertaiselle korkeudelle. Se näkyy kaikkialle ja sen tornit kurkottavat sivukujilla peittäen edessä siintävän taivaansinen, se yöllä hohtaa toivoa lähes satametrisestä tornistaan ja pitää sylissään Mariacka-katua, jonka meripihka on viety talvivarastoon ja pari pubia vielä lämmittävät kaupungin taiteellisia sieluja. Mon Balzac, jonka löysin vasta tammikuussa. Torstai-iltojeni majakka, Akatemian jazzmuusikot, oma kehitykseni kohti entistä laajempaa yhteissoittoa, soolojen fiilistelyt, oluet kavereiden – myöhemmin myös ystävien – seurassa, paluut yhdessä takaisin asuntolalle. Kadun päässä vielä on vanhassa talossa Taideakatemian asuntola, juuri ennen porttia joelle, jonne välillä poikkesin puhumaan Alperin kanssa post-rockista tai syömään noutopizzoja espanjalaisten vaihtareitten kanssa. Ja ne sivukujat, varsinkin se, joka juuri ennen jokea hivuttautuu tummassa katulamppujen valossa keskellä kirkasta yötä kohti Pitkäätoria, terassien vielä yrittäessä metsästää jotakuta musiikkinsa kutsuhuudolla, Neptunuksen katsellessa suihkulähteensä keskeltä alas ihmisiä, jotka tulevat ja menevät harvakseltaan yksin, pareittain tai ryhmissä, onnellisena ja surullisena kukakin. Näyttelyt, joulukuuset ja myyjäiset valtasivat huomiota torin varren taloilta, jotka missä tahansa muualla olisivat jo yksi kerrallaan nähtävyys. Portin toisella puolella joki siintää öistä tummuuttaan, katamaraanit parkkeerattu horrokseensa, en koskaan uudestaan niillä Heliin kulkenut, enkä Westerplatteen purjehtinut; taustalla erottuu yksi kaupungin maamerkeistä, keskiaikainen nostokurki, ja sen uuden kauden serkut siintävät telakalta kilometrien päästä kaupungin lähihistoriaa. Nekin näkyvät joka puolelle, telakat; suuri mystinen alue harmaana ja kaukana loistonsa päivistä. Toisella puolella Motławaa rantamakasiinit ovat jätetty raunioiksi, pistäväksi muistoksi sodasta; sen takana Ołowianka Filharmonioineen ja trumpettitunnit lumen sulaessa, Merimuseo jossa en koskaan käynyt, en myöskään Mariankirkon tornissa, en Kansallisessa taidemuseossa, ja monet muut paikat aivan vieressä jäivät vielä odottamaan vuoroaan, puhumattakaan lähialueista, minne jäivät reissut Kartuzyyn, Tczewiin, Elblągiin ja ties minne? Viimeisiä kujia viedään, tuossa puolalaisen jazz-sivistykseni toinen kanta Miasto Aniołow, jonka gdanskilaista uuniperunaa tilasin kaikista konsertti-illoista huolimatta vasta opiskelijafoorumilaisten seurassa; tuosta lähdin istuksimaan raunioille toukokuisina aurinkoisina iltoina keskustellen vakavia asioita, tuosta aina nostin rahaa luullen sen olevan halvempi pankki, tuosta sai viime hetken iltapalat tai myöhäisillan oluet. Nyt olemme jo Długie Ogrodyn puolella, betoniarkkitehtuuri puhuu kieltään, korttelikirkkoni kipinöi kulkijalle rinnakkaista maailmaa vastakkaiselta puolelta tietä, tällä puolella Biedronkan sisällä eivät tähän aikaan kulje vähävaraiset perheenäidit, eivät budjetoivat opiskelijat einespierogienhakureissullaan eivätkä viinapulloaan ostavat duunarit. Akatemian portti siintää, toisella puolellaan hiljainen raitiovaunupysäkki, Dolne Miasto ja reitti puistoihin ja pelloille, lähiöihin ja niiden omaan elämään. Kaupunki välissä kukkuloiden ja meren, se unohtuu arkipäivinä; kukkulat näkyvät vasta kauempaa metsineen, kenties Grunwaldskan varrelta matkalla kielikurssille, vapaapäivänä Oliwassa, taksissa lentokentälle, keikalla Żabiankassa, juoksulenkillä Sopotissa; ne ajat ovat jo ollutta ja mennyttä. Meri on taas aina kohtaaminen, merenrannalle mennään kävelylle ystävän kanssa, kun se talvella puhaltaa kylmyyttään ja vesi pärskyy vasten jäätä, tai keväällä olutpullo kädessä kaveriporukassa auringon juuri laskeuduttua, kävellen pitkin tyhjää pitkää rantaa, jota riittäisi kilometritolkulla rannikkoa myöten aina joko Nowy Portiin asti tai Redłowon jyrkänteille. Raitiovaunut kolisevat matkoillaan lähiöihin; tuulahdukset Valencesta ja Midrandista Chełmin puolella, jonka sateisena ja merkitsevänä marraskuun iltana ensi kerran kohtasin järjestelmällisenä mutta kovana kaupunginosana, mutta jossa kesäkuussa jo hohti valo; Zaspa muraaleineen ja etäisyyksineen, ihmisen kutistuessa pieneksi liittymien ja siltojen kohdalla; juoskulenkit Przeróbkaan, yli Veikselin kuolleen haaran, jonka kohdalla kaupungin siluetti oli absurdeimmillaan; Wrzeszcz ja sen ostoskeskukset, kielikurssit sekä kuntosalit ja monet mietteliäät kävelyt keskenäni keskellä liikennevirtaa ja mitäänsanomattomia matalia taloja. Jokaisella kaupunginosalla on jo merkitys, ja niissäkin, missä en ole käynyt, asuu joku joka antaa niille merkityksen.
Gdańsk on puolalainen, mutta samaan aikaan saksalainen ja itämerellinen ja kaikista eniten pomeranialainen kaupunki. Sillä on kaksi tärkeää hetkeää Puolan historiassa: toisen maailmansodan alku sekä telakkatyöläisten lakosta lähtenyt Solidaarisuusliike. Sen vanhakaupunki on kärsivällisen korjauksen tulosta, seistessään pienenä mutta ylpeänä keskellä kulmikkaita raitiovaunuja ja puolalaista harmautta peruskorjauksen tarpeessa. Koostaan huolimatta se tarjoaa rauhallista eloa; koostaan huolimatta sen kulttuuri- ja ravintolaelämä pursuaa tarjontaa. Se on ollut kotini, ja sitä muistellessa kyyneleet vielä palaavat silmiini jossain vaiheessa.
Tämä blogi on aika lopettaa. Mistä vuoteni siis koostui?
ELOKUU
saapuminen, hintatasoon ja uuteen elämään tottuminen, kielikurssi uusine ihmisineen, mahdollisuudet juhlimiseen, matka liikkuville dyyneille sekä Helin niemimaalle.
SYYSKUU
Solidaarisuuden juhlakonsertti, Malbork, Gdynia, telakat, metsälenkit, Sopotin kadut ja kujat, lukuisat klubit, puolan sanasto ja kielioppi, kansainväliset illalliset, kavereiden huoneet, ensikosketus Akatemiaan, laulaminen metsässä, kävelyt merenrannalla illan hämärtyessä, hyvästit ensimmäisille kavereille, hiljaiselo Zaspassa Léon luona, uusi kämppä Akatemialla, treenausta ja Politechnikan Erasmus-orientaatiot juhlineen, illallisineen ja uusine tuttavuuksineen.
LOKAKUU
Opintojen alku, vapaiden harjoittelusalien odottelu, turkkilaiset siskoni Meltem ja Selin, kuorolaulu ja ensimmäinen keikka, Youtube-bileet kämppisten kanssa, tilausteokseni Suomeen, iltakaljat Léon luona, juoksulenkit kanavan varressa, dj-harjoittelun ja kappaleiden etsimisen alku, kuntosalin löytyminen, alkava lehtien tummuminen junaradan varrella, puolankielisten sanojen kirjaaminen muistivihkoon, Biedronkan perusruokien kaanon sekä Akatemian kaksi kafeteriaa, ohimenevät lauantait, viikonloppu Varsovassa, lauluopettajan kehu ja eteenpäin vienti ja kaikki se uusi puolalainen kuoromusiikki, jota Anna Borkowicz, nykyään Wilczewska, antoi johdettavaksi ja soitettavaksi.
MARRASKUU
Marraskuun ensimmäisen perjantain juhlat ja tanssiminen portaikossa, joka johti lauantai-illan salsabileiden turhaan etsintään, seurassa valvottuun yöhön, yhteiseen kirkkokäyntiin, lounaaseen ja kahvitteluun, sekä puolentoista kuukauden ajan lukuisiin iltateehetkiin ja aamuöisiin paluisiin huoneesta 202 ja merkityksellisiin hymyihin Akatemian käytävillä; sadesää ja raitiovaunut, Krakova ja upea Zakopane, puolan kielen kurssi ja kiertävät opettajat, vuoden vaihduttua kuitenkin ensimmäisen ja minulle sen ainoan oikean palatessa takaisin ruotuun; kaverin kaverit ja tärkeät verkostoensiaskeleet Akatemialla; ensimmäinen jazzpiano-opettaja ja kaikki se innostus uudesta tietämyksestä, ensimmäinen mixtapeni, Otrzęsiny ja siihen liittyvä draama; matka Prahaan, loputtomat bussimatkat läpi Puolan maaseudun dubattujen DVD:iden säestämänä, hotellihuoneen vitsituokiot, salin juomalaulut, Prahan ruuhkat, kaunis ensilumi, se kaikki yhteenkuuluvuus ja tutustuminen – ja epäily omista tunteistaan.
JOULUKUU
Kaupungin peittävä lumi ja purevat pakkaset, pakokaasujen haju ja kirkkaat yöt. Sen kappaleen säveltäminen, johon itse olen tyytyväisin, Taideakatemian erasmuslaisten kanssa hengailu, matka Toruniin orkesterin kanssa. Paljon ollako vai eikö ollaa, kyseenalaistavia kävelyjä viikonloppuilloin, ja lopulta turhaan puristettu suhdepäätös joka harmitti keväällä enemmän kuin mikään muu. Koti jouluruokineen ja hiihtolatuineen ja uudenvuoden Jyväskylä. Olisin toki ehkä jälkeenpäin ajateltuna voinut yhtä hyvin käydä vaikka Ranskassa.
TAMMIKUU
Yhä jatkuvat joululaulutreenit niin kuoron kanssa kuin soolona, ensimmäinen nimi-julisteessa-solistikeikka, kyläily Rysian ja Kizian luona, oman uskon ja maailmankatsomuksen vakava kyseenalaistaminen ja koko kevään uskonkriisin todellinen alku, Kosin löytäminen, ensimmäiset riidat Bartekin kanssa, tutkimusmatkat talvisille rannoille, lukukauden päätös ja ansaitsemattoman hyvät arvosanat.
HELMIKUU
Melankolinen mutta kaunis matka upeaan Berliiniin, composer’s block ja väsähtämis-prokrastinaatio, trumpetinsoiton todellinen aloittaminen ja uudet oppiaineet, nöyrtyminen klassisen pianon tunneilla, vaativan mutta antoisan jazzlaulun aloittaminen, jazzkonserttien löytäminen Miasto Aniołowista sekä Mon Balzacin jamit, ensimmäinen julkinen DJ-keikka, Jyväskylän-opettajani käväisy Puolassa, yllättävä samankaltaisuus uuden ystävän kanssa, uusi omituinen status ja jännitys siinä, mikä oli marraskuun porrastansseista alkanut.
MAALISKUU
Kuorolaulua päivästä toiseen, Annan häät, Iannis Xenakis ja Varsovan-reissu, 441 Hz ja moderni kuoromusiikki, Viktoria ja Rachmaninovin Alekon mahtava onnistuminen, epäonninen Unique-levyjenpyörittely, dekadentit bileet, sunnuntaikahvittelut ja henkilökohtaisuudet, takatalvinen ratikkamatka, pienoinen kipeys, hetkellinen sävellyspuuska, kevään tuoksut ja aurinko.
HUHTIKUU
Onnellinen sunnuntai Redłowossa ja päivän merkitsevä ja traaginen päätös, yhä sekavammaksi menevät tunnekuviot, seuraavan viikonlopun keskeytetty gospel-workshop, äänestys Gdynian konsulaatissa, Ilkan käväisy Gdańskissa, naishuolien jakaminen Danielin kanssa, Akatemian kamarikuoro ja kisareissu Bydgoszcziin, yhä uudet ystävät, ulkona käymiset ja huonebileet, upea unohtumaton pääsiäisreissu Suwałkiin ja paluu Jyväskylään onnistuneisiin Konsan pääsykokeisiin.
TOUKOKUU
Kevään vahva saapuminen alun sään takaiskusta huolimatta, treenaus JAMK:in pääsykokeisiin, kaupungin muuttuminen vehreäksi ja öiden lämpimiksi, jazzjamit Akatemian pihalla, Juwenalia ja sen keikat, reggaeilta Danielin ja Ewan kanssa, EAS:n opiskelijafoorumi ja konferenssi akateemisuuksineen, konsertteineen ja tunnemyrskyineen, katkera viimeinen kerta Mon Balzacissa, lipun kannattelu Akatemian juhlapäivässä, lähestyvät loppuarvostelut ja -työt, yllättävä suhteen metamorfoosi, valmistujaiskonsertti grillijuhlineen ja toinen pääsykoereissu Suomeen.
KESÄKUU
Kesähelteet, viimeiset puolan tunnit, vapaat rennot päivät, rantareissu Krynica Morskaan, päivittäiset näkemiset ja kävelyt, pitäen epäilyt ja pelot muuttuneesta ihmissuhteesta omana tietonani, vertaillen katkerasti jo siihen menetettyyn; yliopistojen Erasmus-kavereitten hyvästit ja ehkä parhaat bileet, viimeisten töiden loppuun uurastus, Danielin ja myöhemmin turkkilaisten läksiäiset, 441 Hz:n tohtorikeikat yhteisine hetkineen ja onnistumisineen, kuunpimennys rannalla, varsovalaisten odottelu ja lopulta vierailu; Poznanin-reissu ja sen kaikki mahtavuus ja yhteenkuuluvuus, tunteikkaat jäähyväiset Akatemialaisille, viimeiset päivät Sopotissa ja lähdön omituisuus.
On sellainen olo kuin kaikki olisi ollut vain unta ja nyt olen vuoden vanhempi.
Redłowon jyrkänteillä Gdyniassa. Kuvan otti Kasia N.
Mielestäni Akademia Muzyczna im. Stanisława Moniuszko w Gdańsku on Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelijalle mitä parhain vaihtokohde, ja olen ylpeä saadessani olla ensimmäinen kohteiden välinen vaihto-opiskelija. Suosittelen kaikille, erityisesti heille, jotka haluavat monialaisesti kehittää omaa muusikkouttaan osa-alueilla, joiden tarjonta on Musiikin laitoksella rajattua tai olematonta. Akatemian opetus on tasoltaan hyvää, mutta ei kannata tulla tänne keskittyäkseen siihen itse musiikkikasvatukseen, sen suhteen on Jyväskylässä pullat paremmin uunissa. Byrokratiaa on hyvin vähän, lähes olemattomasti. Uskokaa tai älkää, kielen oppii, jos vain sitä alusta asti haluaa. Puolalaiset ottavat vaihto-opiskelijat hyvin vastaan ja opiskelijaelämä on eloisaa. Hintataso on sellainen, että Erasmus-stipendillä elelee kuninkaaksi. Gdańsk on kaunis kaupunki, ja Puolassa on paljon historiallista nähtävää, eikä Keski-Eurooppa tai Baltian maatkaan ole kaukana.
Ja vaikka puolen vuoden vaihto on mahdollinen, olkaa ehdottomasti vuosi. Se kannattaa.
Tähän loppuu tämän blogin tarina, sitä on ollut ilo pitää. Mahdollisiin kysymyksiin tai tiedusteluihin niin tulevilta vaihto-opiskelijoilta kuin muiltakin vastaan sähköpostilla santeri.kaipiainen [at] jyu.fi. Aktiivisille ja passiivisille lukijoille: dziękuje Wam bardzo, trzymajcie się, do widzenia!
Aapo Santeri Kaipiainen
Jyväskylän yliopisto, Musiikin laitos
(08/2011 alkaen myös Jyväskylän ammattiopiston Konservatorio!!)
Erasmus-vaihto-opiskelija 2010/2011
Akademia Muzyczna im. Stanisława Moniuszko w Gdańsku
Wydział Dyrygentury Chóralnej, Edukacji Muzycznej i Rytmiki
